lauantai 11. elokuuta 2007

5. Aika rientää


Muistanette mihin jäimme viime jaksossa? No, seuraavana aamuna Adriana ravasi jatkuvasti vessassa oksentamassa. Anna tietenkin oli huolissaan äidistään, hänen kysyessään mitä Ramilta mitä hän ja Adriana tekivät viime yönä peiton alla, Rami mutisi vain jotakin kukista ja mehiläisistä.


Pian Annakin sai kuitenkin tietää, mistä äidin pahoinvointi johtui. Hän oli raskaana, joka olikin todennäköistä, mutta Adriana itse ei tuntunut muistaneen muutamaa yötä taaksepäin ollenkaan.


Anna päätti, että hänestä ei ainakaan tarvitsisi äidin huolehtia, jotta hän voisi keskittyä vain raskauteensa. Niinpä tyttö istuikin nenä kiinni kirjassa aamut illat kokkausta opetellen.


Rami taasen hemmotteli Adrianaa usein romanttisilla elokuvilla ja pienellä pusuttelulla.


Tällä välin täysin huomiotta jätetty Vera ehti kasvaa lapseksi. Verasta en ehtinytkään vielä kertoa ollenkaan, hänhän on siis siskonsa tavoin horoskoopiltaan skorpioni ja persoonallisuudeltaan myös täysin samanlainen kuin siskonsa (9-7-9-3-1). Nyt siskoksia olikin paljon vaikeampaa erottaa toisistaan, kun molemmilla oli sama kampauskin..


.. vaan Verapa ei tahtonutkaan olla liiaksi isosiskonsa näköinen, joten pieni kotipermanentti oli paikallaan.


Anna ei aluksi tajunnutkaan, kuinka paljon Verasta tulisi olemaan hänelle seuraa Adrianan nukkuessa päivät pitkät ja Ramin raataessa töissää.


Veraa taisi hieman jännittää myös ensimmäinen koulupäivä - mutta hyvin se tuntui menevän, tyttö toi kotiinkin uuden ystävänsä Aaron.


Kuten jo äsken tuli ilmi, Adriana käytti miltei koko vapaa-aikansa nukkumiseen, joten kokintöidensä ohella Rami joutui myös huolehtimaan kotitöistä ja korjausoperaatioista.


Adriana kuitenkin ymmärsi, että Annasta tulisi kohta teini, joten hän näki tilanteen sopivaksi yhteiselle äiti-tytär-keskustelulle shakkilaudan äärellä.


Vietyään roskat ulos Adriana tunsi taas sen jo tutuksi tulleen tunteen - oli synnytyksen aika.


Jo kolmas tyttö sai nimekseen Rosa.


Samalla oli myös aika viettää Annan syntymäpäiviä - ja hänestä tulikin varsin kaunis.


Annaa houkuttivat jo uusi elämä, uudet tuttavuudet ja vanhempien holhouksen alta pääseminen, joten hän tarttui puhelimeen ja haki opiskelijaksi paikalliselle yliopistolle.


Kohta taksi tulikin ja innokkaan Annan oli aika lähteä kohti yliopistoa.


Vera ei kuitenkaan ollut yhtä iloinen - hän jäi katsomaan vielä pitkäksi aikaa taksin perään ja ikävöimään isosiskoaan, josta oli ollut hänelle seuraa ja tukea vaikeina aikoina.


Adrianan ja Ramin elämä helpottui olennaisesti, kun Anna oli lähtenyt opiskelemaan ja Verakin osasi jo huolehtia itsestään. Adriana päättikin sijoittaa urapalkinnoksi saadun harjoitusradan kotinsa viereen.


Verakin innostui urapalkinnosta ja pyysi usein Adrianalta oppitunteja.


Nyt kun Adrianalla ja Ramilla oli enemmän aikaa toisilleen, he unohtuivat usein muhinoimaan olohuoneen sohvalle. Vera seurasi hieman epäröiden vierestä vanhempiensa touhuja.


Pian oli kuitenkin aika viettää taas syntymäpäiviä - tällä kertaa Adrianan syntymäpäiviä. Nainen varttuikin vanhukseksi hyvillä tavoitepisteillä - siitä siis varmaankin tuollainen hymy.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on kertakaikkiaan hyvä. Mistä muuten saadaan raskausvaate hack?

Cristina kirjoitti...

Kiitos. :) Raskausvaatehackin saa allaolevasta 1.linkistä (Lemmikkielämää-lisäosalle). Jos sinulla on Vuodenajat-lisäosa, käytä 2.linkkiä. :)

http://www.insimenator.net/showthread.php?t=7238&highlight=pregnancy
http://www.insimenator.net/showthread.php?t=38732

Vaatii ensiksi ilmaisen rekisteröitymisen InSIMenatoriin. <: